Anvia Koti -messutalon esite

Anvia Kodissa viihdytään television, musiikin ja Internetin äärellä, tehdään töitä kotitoimistossa ja pidetään yhteyttä ystäviin. Samalla asukkailla on jatkuvasti varma olo siitä, että kutsumattomat vieraat eivät pääse rikkomaan kotirauhaa tai vesivahinko tai tulipalo etenemään huomaamatta. Kaikki laitteet ja palvelut toimivat saumattomasti yhdessä ja siten, että niitä on helppo käyttää.
Tekniikka on renki, ei isäntä

”Kodit ovat tänä päivänä pullollaan tekniikkaa. Haluamme messutalossamme tuoda esille erityisesti sen yhdistämistä yhdeksi kokonaisuudeksi, jota on helppo käyttää ja ylläpitää. Tähän kokonaisuuteen sisältyvät niin turva- ja valvontatekniikka, viestintä ja tietotekniikka kuin myös viihde-elektroniikka”, kertoo viestintäpäällikkö TIina Nieminen Anvialta.
Anvia Kodista ei kuitenkaan ole tarkoitus tehdä futuristista digitaloa, vaan koti, jossa tekniikka on tukemassa kodin viihtyisyyttä, turvallisuutta sekä perheenjäsenten yhteydenpitoa keskenään ja kodin ulkopuolelle. Tarkoituksena on, että tekniikka on renki, ei isäntä.
Kuidussa riittää potkua
Yhteydet ulkomaailmaan kulkevat sukkelasti kuituliittymän kautta, jossa riittää kapasiteettia kodin kaikkiin nykyisiin ja tuleviin tietoliikennetarpeisiin.
Anvialla on omasta takaa hyvin monipuolinen osaaminen kodin turva-, viestintä- ja tietotekniikasta. Konsernin Telecom-liiketoiminta on omalla alueellaan ”joka kodissa” laajakaista-, puhe- ja tv-palveluineen, Securi on turva- ja lukituspalveluiden asiantuntija, TV-liiketoiminta muun muassa kehittää IPTV-palveluita ja tuo maahan digisovittimia ja IT-liiketoiminta on tuonut konserniin tietoteknisten laitteiden osaamista.
Yhteistyönä toteutetaan muun muassa Anvia Kodissakin esiteltävä iptv-palvelu eli laajakaista-tv. Palvelun suurimpana etuna on sen nauhoitustoiminto, jonka ansiosta käyttäjän ei tarvitse muokata omia aikataulujaan tv-ohjelmien mukaan, vaan hän voi katsoa koko viikon ohjelmat silloin kun hänelle parhaiten sopii, esimerkiksi vaikka kaikki sunnuntain ohjelmat tiistaina.
Turvallista asumista
Anvia Koti suojataan turvariskejä vastaan hälyttimiä, kameroita ja erilaisia ilmaisimia käyttämällä. Johtaja Peter Svanbäck Anvia Securilta kertoo, että kotien suojaaminen murtovarkaita vastaan on yleistynyt merkittävästi, ja erilaisia hälytinratkaisuja ja turvakameroita asennetaan varsinkin uusiin taloihin paljon. 
Myös lukitukseen on tullut uusia ominaisuuksia, esimerkiksi sähköiset lukitusjärjestelmät ovat tulossa myös koteihin. Julkisuudessa vähemmälle huomiolle ovat jääneet muun muassa häkä-, palo- ja kosteusilmaisimet. Näillä kuitenkin voidaan turvata ihmishenkiä sekä ehkäistä merkittäviä omaisuusvahinkoja.